safka

safka

torstai 3. maaliskuuta 2022

Bistro Bardot








Ravintola Bistro Bardot 

Läskinpojan paluu ruokamaailmaan koronan jälkeen ei tapahtunut rytinällä, tai tapahtui. Tosin sen voisi enemmänkin kuvailla epäonnistuneeksi kuperkeikaksi, kun upeaksi volttisarjaksi.  Sen verran heikon suorituksen ravintola Bistro Bardot tarjosi.
Paperilla Bardot näytti olevan kun sveitsiläinen linkkuveitsi, kaikkea oli ja paljon. Valitettavasti se ehkä kostautui Bardon kompastuskiveksi. Liika on aina liikaa. 

Palvelu oli ihan asiallista, mutta ei mitenkään yllä sille tasolle mitä voisi odottaa tämän hintaluokan paikassa. Tarjoilija esim. unohti kertoa, että yllätysmenu tarjoillaan vaan koko pöytäseurueelle. Ei sitten onnistu, jos yksi pöytäseurueesta haluaa sen. No tästä pieni viive,kun katsottiin listaa uudestaan.  Samoin annosten esittelyt olivat aika heikkoja, tai niitä ei ollut ollenkaan. 

Mitä sitten syötiin. Läski rakensi oman neljän annoksen menun, joka sisälsi seuraavat annokset. Alkuun otettiin makrilli-sashimia ( 12€) sekä grillattua mustekalaa ( 17€). Makrilli oli ihan ok, mutta mustekala-annos oli totaalinen pohjakosketus. Huonoin mitä koskaan syönyt. Annos oli mauton ja mustekala ei ollut hyvin grillattu, vaan jotenkin mennyt kuivaksi ja ”kumisen ” tuntuiseksi. 






Pääruoka valinta oli rock. Kunnon vinkkari (35€) ei petä koskaan. Vinkkari oli todella loistava. Yksi parhaista mitä koskaan syönyt. Lisukkeena ollut perunamuusi oli todella hyvä myös. Tästä täydet pisteet. Tosin tuolla hinnalla on vinkkarin kyllä oltavakin vähintään erinomainen. 





Jälkiruoka-annokseksi valikoitui omenapiirakka, kinuskilla ja vaniljajäätelöllä (12€). Kinuski oli kivasti ”poltettu” piirakan pintaan ja sitä oli myös hyvin piirakan päällä. 
Annos oli hyvä, ellei jopa erinomainen. 

Juomapolitiikka oli myös jäätävä. Siis kukkarolle. Aperitiivi cocktail oli parasta greippimehua mitä olen juonut, samoin ruokajuomana toiminut hanaolut     ( 0,3l max 0,4l) pääsi maailman parhaiden listalle. Ja tämä maku elämys tuli vasta kun laskua maksettiin. Greippimehu 14€ ja hanaolut 11€ 

Bistro Bardot jättää todella ristiriitaiset fiilikset. Eli osa annoksista oli aivan pohjanoteerauksia ja osa ihan parasta A-luokaa. On sääli, että heittoa on näin paljon koska ainekset paikalla ovat vaikka mihin. Vinkkari annos jo sen todistaa. Oliko paikan liian pitkä ruokalista kompastuskivi ja kokilla huono päivä. Ei sillä väliä se ei silti pitäisi näkyä asiakkaalle annoksissa. 
Hinnoittelu oli myös raakaa, tosin kaikille saman hintaista, mutta köyhälle kaikki on kallista. Jos kuitenkin hinnat ovat tota tasoa, on silloin myös pystyttävä vastaamaan huutoon, nyt Bardot ei pystynyt.  Hinta laatusuhde oli todella surkea. Kun Läskiä vielä aamulla harmittaa 11€ pieni olut ja osittain huono ruoka ei paikkaa voi suositella ainakaan heille jotka syö omilla rahoilla. Noilla hinnoilla on koko kokemuksen oltava loistavaa, palvelusta lähtien. 

Ruoka 2 / 5 
Palvelu 2/ 5 
Hinta laatusuhde 1/ 5 


sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ravintola Laguuni, Stadi/ Espoo




Läskipoika toivottaa kaikille vielä hyvät jussit, ennen kun mennään asiaan.
Nyt on Läski löytänyt loistavan paikan viettää kesää. Ehkä paras paikka tällä hetkellä, kun haluaa ottaa pienen irtioton arjesta. Paikassa voi vaan chillailla ja ottaa aurinkoa. Tai jos aktiivisempi hörhöily kiinnostaa, niin paikassa voi harrastaa paljon erilaisia vesiurheilujuttuja. Parasta paikassa kuitenkin on paikan ravintola, jossa uusi yrittäjä aloitti tänä vuonna. Rennon fiilistelyn kruunaa tietysti jäätävän hyvä burgeri.
Läski on siellä viihtynyt loistavasti, tosin ihan ilman vesi aktiviteetteja. Vesi on liian kylmää Läskin pullealle vartalolle, joten toi burgeri, on Läskin juttu.

Ai niin paikkahan on siis Espoossa oleva Laguuni vesileikkikeskus, siis ihan Länsiväylän kupeessa, Stadin ja Espoon rajalla.



Ekalla kerralla tuli Läskille tappio, pääkokki oli joutunut jättämään leikin kesken ja poistumaan takavasemmalle, joten tilatun burgerin tilalle tuli uuniperuna. No nälkä oli kova ja jotta Läskin keho ei joutuisi kataboliseen tilaan, oli uuniperuna parempi, kun ei mitään. Se vedettiin sillä kertaa turpaan. Uuniperuna katkarupukastikkeella oli loistava. Eikä siinä mitään, sillä pärjättiin hyvin. Tosin eihän se mielipahaa korjannut, kun tulee syömään burgeria, niin eihän sitä mikään uuniperuna voi korvata.
Jos Läski olisi muotitietoinen ja nykytrendin mukaan aktiivinen mielensä pahoittaja, olisi tästä voitu antaa negatiivinen arvio, mutta Läski antaa täydet pisteet ravintolan porukalla, eivät myyneet ”ei oota”, vaan tehtiin sitä mitä oli mahdollisuus tehdä ja saatiin asiakas jäämään. Hienoa toimintaa.




Tämän tapauksen jälkeen on Läski käynyt useasti vetämässä burgerin Laguunissa. Ja joka kerta se on ollut todella hyvä. Sämpylä on hyvän rapea ja pihvi medium, tietysti. Pihvissä käytetty liha on ensiluokkaista, samoin muut lisukkeet ovat tuoreita ja bugeri maistuu todella hyvällä. Lisukkeina Läski on joka kerta vetänyt bataattiranut, jota nekin ovat olleet ensiluokkaisia. Hyvin suolattuja ja pinta kivan rapea. Voi pojat, että Läski tykkää.

Palvelu paikassa on loistavaa. Töitä tehdään iloisella meiningillä kiireestä huolimatta. Ja vaikka porukka keittiössä ja baarissa on joutunut laittamaan pari napsua lisää vauhtia, niin hymy ei Laguunin porukalla hyydy missään vaiheessa.

Ainoa asia josta Läski joutuu antamaan hieman kritiikkiä, on burgerin hinta. Lisukkeiden kanssa burgeri menee yli 15€, mutta kun burgeri on niin loistava, sekä kun katsoo ympärille missä miljöössä on, niin on hinta kuitenkin ihan oikeutettu. Eli jos hinta tuntuu liian korkealta, silloin kannattaa mennä mäkistä hakee 2€ tuplajuusto. Laguunin maisemia ei ole helppo voittaa, ja bonarina on kiva katsoa, kun jengi vetää wakebordia ja tekee hienoja temppuja

Laguuni on siis tämän kesän ehdoton paikka missä kannattaa kesäpäivää viettää. Läskiltä iso suositus tällä paikalle. JJ J J J

Ruoka 5/5
Palvelu 6/5
Hinta/laatusuhde 4/5










torstai 11. huhtikuuta 2019

Ravintola La Tasca, Fuerteventura








Hyvää vuotta2019 kaikille hyvän safkan ystäville. Läski is back.
Viime syksy oli Läskille raskas, joten pidin vapaata tästä runoilusta. Kuka nyt olisi jaksanut lukea päivityksiä Läskin lohtusyömisestä ja painon noususta koko syksyn ajan. Ei kukaan. 
Nyt on kerätty pattereita legendaarisilla Kanariansaarilla, ja Läski on jälleen valmis uusiin kulinaristisiin seikkailuihin, joita on mukava jakaa täällä blogissa.

Tällä kertaa saarista valikoitui läskin pattereiden keruu kohteeksi Fuerteventuran kaunis saari. Saari on todella upea, sitä voi kyllä suositella kaikille. Tällä reissulla oli Läskillä mukana Läskin laiha läski veli, joka oli myös yli rasittunut viime vuoden työkiireiden takia. Meillä oli siis ohjelmassa snadisti sporttia, lepoa ja syömistä. Ja koska olimme molemmat todella loman tarpeessa, matkatoimisto sai hoitaa meidän matkajärjestelyt. Lähdimme siis valmismatkalla ja All inclusive hotelliin.

Kanariansaaret nyt kuitenkin monelle muistuu suomalaisten suosikki matkakohteena 80-90- luvulta. Matkoista, jossa juotiin kaljaa suomibaarissa, käytiin Nykäsen tai Reetun keikalla ja oltiin viikko kännissä. Kanariasta jäi sellainen kulunut matkakohde, joka jäi 2000-luvun alussa Thaimaan jalkoihin. Kaikki halusivat Thaikkulaan, ja Kanarian saaret jäivät selkeästi unholaan.
Läski pitää Kanariansaaria loistavana lomakohteena. Hyvä ilmasto läpi vuoden, lyhyt lento, hyvä ruokakulttuuri ja edulliset hinnat. Kun unohtaa suomibaarin ja Ingelesin neonvalo baarikadut, niin Kanarialta löytää aivan upean maailman.
Tästä vanhasta juomareissukulttuurista saimme kentällä pienen muistutuksen, kun erään pariskunnan mies oli erittäin harmistunut, kun Helsinki-Vantaalla ei klo 05 aikaan tarjoiltu vielä olutta. Toivoimme että tämä pariskunta ei olisi tulossa samaan hotelliin, ei onneksi tullut.

Itse loma meni juurin suunnitelmien mukaan ja all inclusive pöydän antimet pääsääntöisesti ruokkivat meidän snadisti pulleat masut.
Kuitenkin meidän teki mieli käydä ainakin kerran vetämässä kunnon pihvit. Ja sellaiset meille tarjosi pihviravintola La Tasca. La Tasca sijaitsee Correlejon kaupungissa.
Ravintolan sisäänheittäjällä oli niin kova myynti puhe, että emme voineet sivuttaa paikkaa. Kun kysyimme häneltä, onko heillä hyvät läskit, vastaus oli ” Fuerteventuran parhaat”. Näillä spekseillä sitten lompsimme sisään.
Ravintola oli siisti, ja ihan perus lomakeskuskusravintola, annosvalokuvien esittelyseinällä.
Palvelu ravintolassa oli nopeaa ja ystävällistä. Läski otti listalta paikan sisäfileen ja Läskin laiha läski veli smoogaili rillit huurussa listaa ja päätyi paikan t-luupihviin. Kysyin tarjoilijalta annosten koosta, johon sain vastauksen; riittävä. J




Annokset saapuivat pöytään ja voi jäätävä mitkä mätöt. Läskin annoksessa oli 2 pihvia a’200g ja snadit lisukkeet. Liha oli ihan ok ja paistoaste oli kanssa sitä mitä pyydettiin. Joten nälkä lähti ja mieli oli tyytyväinen ruokailu tapahtumaan.
Enemmän kerrottavaa oli laihan läskin T-luupihvistä. SE OLI JÄTTILÄINEN. Pihvillä oli kokoa varmasti 1000g ellei enemmänkin. Isoin pihvi annos mitä Läski koskaan nähnyt livenä. Pihvi oli mehukas ja murea, ihan saatanan hyvä siis. Ja kaikista siisteintä tässä oli se että, mun laiha läski veli veti rillit vinossa sen koko pihvin. JJJ. Jälkiruokia emme jaksaneet syödä. Siitä huolimatta näillä eväillä jaksoimme hyvin koko päivän.



Kun annosten hinnat olivat erittäin kohtuulliset n. 20€ kpl ei voi valittaa mistään.
Iso suositus siis ravintola La Tascalle


Ruoka 4/5
Palvelu 4/5
Hintalaatu/ suhde 6/5