safka

safka

maanantai 8. tammikuuta 2018

Ravintola Fat Lizard, Pönde ( Espoo)


Läski kuuli että, maalle (Espooseen) tuli ravintola jolla on sama etunimi, kun Läskillä itsellä. Tosin lontoon versio siitä. Samoin tieto siitä, että Läski Lisko on jollain tavalla linkitetty loistavaan Herttoniemen Treffi Pubiin, sai Läskin sutimaan lähtökuopissa ja odottamaan päivää jolloin Läski Lisko avaa ovensa. Avajaiset ravintolassa oli lauantaina 6.1 ja Läski oli varannut pöydän heti maanantaiksi 8.1.18
Exkursiomatka tuntemattomaan sujui autolla ja perille päästyään Läski huomasi, että ravintola Läski Lisko on ihan suoraan Aalto-yliopiston metroasemaa vastapäät. Kuinka kätevää, Itä-Helsingistä pääsee siis suoraan Läski Liskon ovelle. Tämä suorastaan houkuttelee Läskiä luopumaan absolutismista.
Samoin se, että Läski Lisko tekee läheistä yhteistyötä saman nimisen pienpanimon kanssa, jonka tuotteita on hyvä määrä edustettuna ravintolan olutvalikoimassa.



Läski Lisko on miljööltään erittäin viihtyisä, suoraan sanoen Läskin pojan makuu trendikäs, paikka johon mielellään tulee syömään tai vaikka ihan vaan juomaan.  Paikassa on mukavasti eroteltu seurustelupuoli ruokapuolesta, ja jos oikein ymmärsin niin seurustelupuolella saa myös ruokaa, mutta se pitää itse tilata tiskiltä.




Ruokalistaa tutkiessa, Läski huomasi, että listalta löytyy myös nyt paljon puhuttua ötökkäruokaa, paahdettuja sirkkoja. Läskin mielestä niitä oli pakko maistaa, vaikka Läskin seuralainen (rakas ystävä, joka on aina oikealla laihiksella) oli sitä mieltä, että sirkat ym. on suuri kusetus jolla taas ”trendien” perässä juoksevat food-intoilijat saadaan vouhottamaan ötökkä ravinnon puolesta. Ja hän ilmoitti pontevasti, että ei tule niihin koskemaan edes pitkällä tikulla. No eihän se mikään ihme ole, koska eksoottisinta mitä Läskin rakas ystävä on koskaan maistanut, on sushi.




Sirkka annos oli ihan jees, tosin vertailu kohtaa ei oikein Läskillä vielä ole. Paahdetut sirkat maistuivat vähän kuin rapeat perunalastut konsanaan, ja makumaailman ratkaisee kuitenkin muut komponentit mitä annoksessa on. Läskin mielestä annos oli kuitenkin hyvä. Tosin sirkkoja olisi saanut olla enemmän annoksessa, nyt annos oli aika kevyt ja pieni.


Läskin kaveri siis veti varman päälle ja otti alkuun maustepaahdettua lohta. Annos oli todella hyvä ja toi wow kokemuksen ruokailuun.




Listalla mainostettiin annosta FAT ’L’ CHEESE STEAK
(Paahdetun seesamisämpylän välissä Black Angus -härän briskettiä, Jim Beam -bourbon pekonia, hopeasipulia, provolone- ja cheddarjuustoa, tuoretta jalapeñoa, paprikaa, Fat ‘L’ ranskalaisia & bourbonmajoneesia)
sanoin ”better than burgers.” Kova lause kun vielä voi olettaa, että referenssinä käytetään sisar ravintolan jäätävän kovaa burgeriannosta.
Pakkohan se oli testata ja katsoa onko sanoilla katetta. Annos oli erittäin hyvä. Brisketti oli erittäin maukasta ja mehukasta, samoin kaikki komponentin olivat rock. Erityismaininnan saa se annoksessa ollut sörsseli, siinä oli loistavaa makujen ilotulitusta. Rankalaiset olivat ok, samoin se niille tarkoitettu dippi.
Oliko annos ”better than burgers” on jokaisen itse päätettävä. Läski poika joutuu kyllä kallistumaan burgerin puoleen, koska on jäätävä burgeri fani ja loistavaa burgeria on todella vaikea päihittää millään annoksella. On kuitenkin hyvä juttu, että kehitellään uusia vetoja ja hyvä niin.



Läskin Liskon jälkiruokalista oli vielä hieman vaiheessa, kun avajaisista oli vielä niin vähän aikaa. Tällä hetkellä oli vain yksi annos  saatavilla, ja sillä oli mentävä.  Annos oli tajunnan räjäyttävän hyvä, päivän vedetyistä annoksista paras. ”CRACK PIE” (Suolaisen makea kaurapiiras, maapähkinäjäätelöä & vaniljavaahtoa)  annosta voi suositella kaikille herkkusuille, se on makea se on rock.

Palvelu oli erittäin hyvää. Ystävällistä ja ammattitaitoista. Eikä siitä sen enempää.

Läski Lisko oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Ja paikkaa voi suositella niin ruokailijoille tai oluen litkijöille varauksetta. Tällä kertaa ruoka ei ihan yltänyt 5, mutta ei ole kaukana siitä, ehkä toisilla annos valinnoilla se olisi ollut sitä. Onneksi Läskin Liskon menuun jäi vielä monta herkullista annos kokonaisuutta, ja kun Läskiin Liskoon pääsee näppärästi oven eteen Itä-Helsingistä, voitte olla varmoja, että Läski tulee paikaan vielä uudestaan.
Läskiltä siis iso suositus kaimalle, jos se jäi nyt jollekin epäselväksi.

LäskinPojan Tähdet

Ruoka 4+/5
Palvelu 5/5
Hinta/ laatu 5/5















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti