safka

safka

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ravintola Kosmos, Stadi


LäskiPojan suosikkeihin pitkään kuulunut ravintola Kosmos ei pettänyt edelleenkään.  Kosmos kuuluu ehdottomasti vanhanliiton ravintola eliittiin Stadin ravintolamaailmassa. Kosmos on perustettu vuonna 1924 ja ollut samalla omistajasuvulla koko ajan. Kosmos paikkana kunnioittaa vanhoja kunnon ravintolaperinteitä. Ruoka on puhtaista hyvistä raaka-aineista valmistettua konstailematonta ruokaa, jossa näkyy hyvin kotimaisen keittiön vaikutteet. Samoin ravintolassa on vanhanliiton vahtimestari tummassa puvussa ottamassa asiakkaat vastaan, sekä huolehtimassa heidän päällysvaatteista ja laukuista ruokailun ajan. Tätä sukupuuttoon kohta päättyvää vahtimestari palvelua kaipaisi moniin muihinkin ruokapaikkoihin. Ja tähän täytyy vielä todeta, että Kosmoksen vahtimestarit ovat vanhojen dinosaurusten eliittiä. On todella mukava tulla ravintolaan, kun ovi avataan ja toivotetaan asiakas tervetulleeksi  ja heitetään siinä samalla pienet small-talkit. Samoin mukavaa on, että takeille on oma vartioitu paikka eikä niitä tarvitse asetella tuolien sarjoille tai sohville jonne ne eivät kuulu. Myös tarjoilija kaarti edustaa vanhaaliittoa, mustissa liiveissä ja valkoisissa kauluspaidoissa, puhumattakaan myös heidän ammattitaidosta. Henkilökunnan puolesta Kosmos on ihan ehdotonta Stadin eliittiä.

 Kosmoksen miljöö on juuri niin rento, mutta juhlallinen, että ei ole väärin tulla Kosmokseen syömään juhlavassa asussa taikka sitten ihan smart-casual pukukoodia noudattaen.


Ruoka on ollut joka kerta aivan taivallista ja siitä ei tarvitse sen enempää kertoa.
Tällä kertaa LäskiPoika veti alkupalaksi sienipihvejä, uunipunajuurta sekä jugurttia. Annos oli loistava, kotimaiset metsäsienet maistuivat juuri siltä, kun niiden kuuluikin maistua, kotimaiselta metsältä. Uunipunajuuret olivat sopivan rapeita ja niiden kanssa jugurttikastike toimi todella hyvin.





Pääruokana oli tietysti Kosmoksen klassikko annos eli tartarpihvi. Kosmoksen tartarpihvi on ehdottomasti yksi parhaita mitä olen missään syönyt, Stadin paras heittämällä. Siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Mitään ei ole sotkettu vaan itse saa komponentit sotkea miten haluaa.


Jälkiruokana toimi Kosmoksen klassikko annos jäädytettyä suklaakakkua Nina Lincolnin tapaan, joka on ollut listalla jo 30 vuoden ajan ( Alunperin Englantilaisen kilpa-autoilijan antama
ohje on peräisin 1970-luvun formula-kuljettaja Jochen Rindtin
suomalaisen puolison keittiöstä.- kosmoksen menusta lainattu)

Tuo klassikko jälkkäri vie kielen mennessään. Se on taivaallinen.

Tälläkin kertaa Kosmos oli taas täyden 5 tähden arvoinen niin ruuan, kun palvelunkin osalta. Kosmos kuuluu ehdottomasti itseään arvostavan kulinaristin paikkoihin, missä on must käydä ainakin kerran vuoteen.  Ja se monen mielestä pakollinen paha eli narikkamaksu hoituu näppärästi pöydän laskun yhteyteen. Tosin Kosmoksen vanhanliiton ovimiehet hoitavat homman niin tyylikkäästi, että paatuneinkin insinööri, jolla on nuoruudesta asti ollut käsittämätön inho tätä arvostettua ammattikuntaa kohtaan, saattaa jopa lähtiessä avata lompakon nyörejä ja todeta: ” olipas hyvää palvelua, jättäisin tippiä, mutta kun mulla on vaan tää kortti”

LäskinPojan tähdet

Ruoka 5/5
Palvelu 5/5
Hinta / laatu 5/5


Muita annoksia

Suomalainen antipasto


Graaviporoa


Lohi hässäkkä 


Chateaubriand 


Kuhaa ala Kaurismäki 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti