safka

safka

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ravintola Demo, Stadi


Vaikka LäskiPoika ei vanno Michelin tähdille, kun ne ei takaa välttämättä mitään erikoisempaa wow elämystä paitsi laskun. On silti kulinaristisen harrastuksen myötä aina silloin tällöin hyvä käydä niitäkin testaamassa. Nyt oli vuorossa Demo jolla ollut jo pitkään yksi tähti. Ja joka  ansaitusti sai sen pitää myös vuonna 2017 
Demo oli mahtava kokemus. Ruokailu oli yhtä annosten ilotulitusta ja wow elämyksiä. 7 ruokalajin menussa ei ollut yhtään huti annosta. Ainoa mistä voisi naamaa nyrpistellä oli annos numero 1 jonka pääraaka-aine oli selleri. Selleri ei kuulu minun makuympyrään millään muotoa, mutta silti Demossa siitäkin oli saatu ihan ok annos. Muut kuusi annosta olivat aivan taivaallisia. Ja parasta oli se että nyt liha pääruokana oli saatana vihdoin ja viimein pihviä. Olen menu paikoissa odottanut sitä pihviä liha-annoksena kun kuuta nousevaa ja aina on tarjottu jotain erikoista ja ainakin 100 tuntia haudutettua kantturan palaa. Mutta nyt kuningas ruokaa veristä pihviä tarjoiltiin menupaikan pääruokana. Ja pihviannos oli loistava, tietenkin.  
Kirsikkana kakun päällä oli vielä se että nälkäkin lähti eikä tarvinnut hakea tähti paikan jälkeistä pakollista hampurilaista.  
Palvelusta sen verran että se oli juuri sellaista kun tällaisessa paikassa kuuluukin eli huippua.  
Jos Demo ei Suomen paras niin ainakin ottaa jaetun ykkössijan Sasun loistavan Chef &Sommelierin kanssa. Pitää käydä nyt asap syömässä Sasulla uudestaan ja katsoa onko stadin ykköspaikka vaihtunut.

LäakiPojan tähdet

Ruoka 5/5  
Palvelu 5/5  
Hinta/laatu 5/5












  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti